Ensin oli TUB

Ensin oli TUB Vuonna 1935 Citroenillä huomattiin, että markkinoille ei ollut tarjolla etuvetoista kantavuudeltaan 500 - 850 kg olevaa tavarankuljetusautoa. 500 kg kantavuuden osalta tyydyttiin kehittämään Traction Avant 11B Familialesta Commerciale -malli, jota syystä voidaan pitää yhtenä monikäyttöautojen edeltäjistä.

Kesällä 1936 Pierre-Jules Boulagerilla oli koottuna valtava määrä yksityiskohtaista tietoa ovelta-ovelle kuljetukseen tarkoitetuista autoista sekä niiden käyttäjien tarpeista. Kävi ilmi, että tarvitaan auto, jonka ohjaamo olisi etuakselin päällä. Ohjaamosta olisi myös oltava suora pääsy tavaratilaan, jossa piti olla riittävästi korkeutta, jopa 175 cm pitkä salskea monsieur sopisi siellä seisomaan. Ja jospa siihen saisi vielä trottuaarin puolelle sivuoven, niin lastaustoimetkin sujuisi kätevästi.

Syksyllä 1937 saatiin valmiiksi ensimmäinen toimiva prototyyppi uudestapakettiautostas, joka ei muistuttanut mitään siihen mennessä tunnettua. 12. Toukokuuta1939 tyyppihyväksyttiin 7-T U-sarjan auto runkonumeroltaan 900 000 ja moottorinumeroltaan TB 00032. Oli syntynyt uudentyyppinen auto "TUB". Nimi tuli sanoista Traction Utilitaire type B.

Autossa oli 7C:n 35 hv moottori, korkea etulattia, jonka alla oli voimansiirto. Tavaratilan lattia oli pyritty saamaan mahdollisimman alas, lastauskorkeus oli vain 42 cm. Sivuovi oli liukuva, mikä oli uutuus. Kevyissä jakeluautoissa. Kori sinänsä oli rakenteeltaan varsin yksinkrtainen - sen valmisti koritehtailija Fernand Geneve. Tavaratilan sivuje yläosat olivat kangasta ja niissä oli taipuisaa materiaalia olevat ikkunat niin ettävasemmanpuoleinen voitiin rullata auki aina kattokouruun asti.

Mekaniikka oli pääosin peräisin 7CV:stä, taka-akselisto oli kuitenkin varustettu perinteisillä pikittäisillä lehtijousilla, mikä osoittautui tuhjällä kuormalla huonoksi ratkaisuksi. Myös hydrauliset jarrut olivat B-mallin perua-rummut olivat 11 CV:n kuusipulttiset.

Malli julkistettiin 5. Toukokuuta, hinnaksi tuli 36 000 silloista frangia. Ennen toisen maailmansodan eskaloitumista ehdittiin julkistaa myös 11 CV -versio, jonka kantavuus oli sama. Ulkoisena erona pienempitehoiseen malliin oli lähinnä myös pelkääjän puolelle asennettu lasinpyyhin. Muita TUBin versioita oli vielä TUC ja TAMH (ambulanssi).

Sodan johdosta tuotantomäärät jäivät alle 2000 kappaleen, mutta joitakin yksilöitä on säästynyt asianharrastajien kummasteltaviksi. Jo enne sotaasuunniteltiin uutta TUB:ia korvaavaa mallia. Haluttiin lisää tilaa ja kantavuutta sekä eroon tietyista TUB:ian vaivanneista vioista - oli helpompaa suunnitella kokonaan uusi uudenaikaisempi malli, kuin yrittää tehdä muutoksia vanhaan.

Lähtökohdat suunnittelulle olivat hyvin käytännönläheiset. Pierre-Jules Boulager kirjasi seuraavanlaisia tavoitteita: itsekantavalla korilla varustettu etuvetoinen ajoneuvo, jossa käytettäisiin mahdollisimman paljon B-mallin ja muita jo valmiina olevia osia; takajousituksen piti olla parempi kuin edeltäjässä.

 

Camionnette

Camionnetten eli H-tyypin suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi käytännössä yksi mies: Pierre Frachiset. _Varsinainen suunnittelu alkoi miehittäjiltä salassa vuonna 1942 - olosuhteet eivät luonnollisestikaan olleet kovin hyvät, kehitystyössä tarvittavia materiaaleja oli vaikea saada. Ehkäpä juuri tästä syystä suunnittelu edistyi tavanomaista pidemmälle tekijöiden ajatuksissa, sodan loputtua työ vietiin loppuun hyvin nopeasti - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Prototyyppejäkään ei tarvittu kuin kaksi, ensimmäinenkin tehtiin suoraan luonnolliseen kokoon.

Kori oli rakennettu lähes kokonaan aaltopellistä, samaa rakennetta, jolla saavutettiin painoon nähden hyvä jäykkyys oli käytetty aiemmin lähinnä lentokoneissa. Ykkösprotossa oli saranoitu sivuovi, mutta tästä luovuttiin samantien, koska ahtailla kaduilla jalkakäytävälle ei olisi jäänyt kylliksi tilaa. Muutoksia oli onneksi helppo tehdä korin runsaiden suorien pintojen ansiosta ja liukuovi asennettiin seuraavaan prototyyppiin. Molemmat protot maalattiin harmaalla metallinhohtomaalilla, jota tuolloin tuntui olevan tehtaan varastoissa runsain määrin. Väri oli ehdottomasti yleisin koko valmistusajan; H-tyyppi syntyi ja kuoli harmaana.

B-mallin peruja oli paljon: mittaristo, ovenkahvat, moottori ja etuakseliston osat. Jopa samoihin aikoihin suunniteltu 2CV oli antajan osassa - etuvalot yms. Oli saatu tästä hengenheimolaisesta. Suunnittelussa oli pyritty maksimoimaan käytännöllisyys mahdollisimman halvoin rakentein. H-tyypin väitetään olleen valmiina jo vuoden 1946 Pariisin autonäyttelyyn, mutta Pierre-Jules Boulager, joka tuolloin oli Citroenin pääjohtaja ei suostunut tähän. Hän ei halunnut esitellä mallia, jonka tuotantoon ei olisi ollut välittömiä valmiuksia.

 

H-tyyppi esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa 1947. Elettiin vielä pahaa pula-aikaa, kuljetuskalusto oli huonokuntoista sodan jäljiltä. Kun 1200 kg:n kantavuuden omaava H-malli pääsi sarjatuotantoon kesän 1948 alussa ei sitä juuri noteerattu lehdistössä. Myöskään Citroen ei nähnyt vaivaa mallin mainostamiseksi. Mutta kilpailijoita ei ollut ja auto teki työnsä niin nöyrasti, että tyytyväiset käyttäjät olivat mallin parhaita myyntimiehiä.

Vuodet kuluivat - leipurit, kauppiaat, puutarhurit, kukkakauppiaat, postilaitos, santarmit, varkaat ja monet muut löysivät Caminalle käyttöä. Moottorivaihtoehtoja oli kaikkiaan viisi joista kaksi bensiinikäyttöistä (1600 cm 7CV ja 1900 cm 11CV) sekä kolme dieseliä (Perkins 1621 cm 7CV, Indenor 1816 cm 7CV ja Indenor 1946 cm 8CV).

Korivaihtoehtoja oli lukemattomia, sillä Citroen myi myös pelkkiä alustoja yksityisille koritehtaille. Mallimerkintä vaihteli kantavuuden ja korin mukaan: H, HY, HZ, HX, HW. Oli myös ambulansseja, joihinkin niistä oli rakennettu myös hydraulijousitus taka-akselistoon. Värivaihtoehtoja oli kaikkiaan 14, joskin ehdottomasti suosituin väri oli hieman pronssiin vivahtava metallinhohtoharmaa.

H-mallia valmistettiin Ranskassa, Portugalissa, Belgiassa ja Hollannissa - kullakin tuotantolinjalla työskenteli 300 henkilöä. Viimeinen H-malli valmistettiin Aulnay:ssa 14. Joulukuuta 1981. Sarjanumero oli 473289 ja väri harmaa. Liki puoli miljoonaa H-mallia rakennettiin 34 vuoden aikana, mikä on lajissaan ennätys. Samalla kirjattiin Citroenin nimiin myös toinen ennätys, jota tuskin koskaan tullaan rikkomaan: H-mallin voimanlähteenä ollut bensiinimoottori on pisimpään sarjatuotannossa ollut bensiinimoottorikonstruktio. Jo vuonna 1934 B-mallin myötä päivänvalon nähnyt kone osoittautui niin onnistuneeksi, ettei 47 vuoteen nähty tarvetta korvata sitä uudemmalla.

Mutta H-mallin tarina ei suinkaan pääty vuoteen 1981, kuten toisaalla voidaan lukea, auto elää uutta elämää matkailuautona tai muutoin omistajiensa vaalimana.