Citroën Camionnette Fun Club 20.08.2003

Pelastusretkikuntien kuvamateriaalia 10.

Päijät-Hämeen Caministit saivat vihjeen myytävästä HY:stä taas kerran. Oli ollut ilmoitus Keltaisessa Pörssissäkin, mutta sitä emme koskaan nähneet. Saatuamme ajo-ohjeita päätimme yrittää paikalle Järvenpäähän katsomaan.

Löysimme oranssin HY:n omakotitalon pihalta kuusten alta ja vierestä. Saimme omistajankin kiinni ja aloitimme kaupanteon. Myynnin syynä oli lähinnä muutto eli pihan tyhjennys. Viimein päädyimme ratkaisuun että paku siirtyy minun omistukseeni tiettyä korvausta vastaan. Myöhemmin sovimme pvm:n, jolloin hakisimme aarteemme pois.

Tällä miehistöllä lähdimme taas liikenteeseen. Manu, Jussi ja Kossu.

Rummut paukutettiin pyöriviksi ja siirtorenkaat alle.

Kuusen oksat olivat aiheuttaneet Orangelle melkoisen ihottuman.

Tästä ei ole vähään aikaan astuttu.

"Kahdet renkaat"

Taaksepäin hinatessa vaihteisto raksutti oudosti!!??

Mutta eiku puomi kiinni ja menoksi!



Siirto saatiin tehtyä, mutta oikealta edestä oli jarruhihnat irronneet eikä Orange liikkunut enää pelkästään ihmisvoimin työntämällä. Startilla saatiin siirreltyä pihassa ja Lahden Sinisellä työnnettiin kynnyksen yli talliin tarkempiin tutkimuksiin.


T eksi: Kossu. Kuvat: Manu ja Kossu.

Copyright Citroën Camionnette Fun Club 2001


Sivuista voi pistää palautetta sivujen ylläpitäjälle tästä: nalle@citroen-hy.com